Viimeinen Pysähdys - Viimein Perillä

Viimeinen postaus onkin jo valmis ja tämä tie on lopussa. Onneksi matkaa tuli taitettua kerran kuukaudessa, sillä muuten "älä huolehdi tulevasta" ajattelutapani seurauksena olisin luultavasti rustannut koko homman kasaan viimeisellä viikolla, luultavasti huonoin tuloksin.

Päättötyöstä olen oppinut monenmoista, niin elämän viisauksia kuin kirjoittamistakin, tosin en vieläkään kykene olemaan kuumottelematta "Julkaise" napin painamista. Kirjoitelmiini olen tyytyväinen ja luomisen tuskaa en joutunut kärsimään, sillä kolmeen tekstiin sain inspiraation. Tekstin tuottamisen kanssa ei siis ollut ongelmia, kirjoitin alkuvaiheilla toisenkin arvostelun, mutta korvasin sen sitten myöhemmin. Mutta jos pitää nostaa yksi teksti esille, niin itse olen tyytyväisin tekstiseikkailuuni. Se oli hauskin tehdä ja ainakin kavereiden ilmeistä päätellen myös yllättävä veto. Siihen liittyy myös se elämän ohje: "Jos jostain pitää oikeasti, ei sillä ole väliä paljonko aikaa siihen käyttää." Joitakin saattaa kammottaa idea että tekisi koulutyötä 20 tuntia, mutta minä ainakin nautin joka hetkestä ja meinasimpa tehdä jatko-osankin. (Vielä pohdinnassa, saa nähdä milloin se syntyy.) Heikoimmaksi lenkiksi osoittautui kirja-arvostelu josta en oikeastaan saanut irti mitään ihmeellistä.

Suhtautumiseni sanaa ei ole oikeastaan muuttunut, pohdittua on tullut ja minuun vieläkin vetoaa sen kuvastama valinta tai tapa joka ohjaa elämää, miten se sitten ikinä vaikuttaakaan. No muitakin merkityksiä sanalla on,  ja niitäkin tuli tuotua esiin eri tavoilla, vaikka näin jälkeen päin katsottuna lähes kaikken yhtenä teemana on tuo "elämän tie". Täytyy möyntää että tuli kyllä valittua hyvä sana, siihen kun sai yhdistettyä minulle tärkeitä asioita.

Vaikka tie on ollut aiheeni, ei vieläkään oma tieni ole selvä, vaikka pohdinta on jotain selventänyt. Ei siis muuta kuin rohkeasti kurkistamaan seuraavassa haarassa toiseen suuntaan. Vaan ei sen väliä jos ei saa aikaan mitään suurta, sillä jokaisella on oikeus kulkea omia polkujaan, olivat millaisia tahansa. Kulkekaa siis rohkeasti omia polkujanne!

Viides Pysähdys - Kirjallisuutta

Harri Sirolan Kaksi Kaupunkia kertoo Virosta neuvostovallan alla 80-luvulla. Kirjan tarina alkaa kun David Leija lähtee lomalle Viroon ytävänsä kanssa. Muutaman tapahtuman kautta tutustuvat sekalaiseen joukkoon virolaisia joissa kuvautuu monenlaisia eri ihmistyyppejä. Tärkein heistä on kuitenkin Ants Semper jonka lempeä olemus ja kummallinen ajatusmailma viehättää etenkin Leijaa, ja hän kohtaan hän alkaa tuntea toveruutta Antsia kohtaan. Neuvostohallinto on kovasti Antsin perään, hän tietää heidän ns. salaisuuksiaan ja muutenkin hänen ajatusmaailmansa ei sovi neuvostohallinnon kanssa yhten. Leija päättää auttaa Antsia loikkaamaan. Antsin ylittäessä suomenlahtea hän joutuu myrskyyn ja päätyy kalastajan pelastamaksi, mutta jää kuitenkin kiinni neuvostoliiton rajavartiostolle. Kiinni jääminen oli viimeinen pisara KGB:lle ja sen ja monen muunkin jutun takia Ants tuomitaan näytösoikeudenkäynnissä Vankileirille. Oikeastaan tarina ei ole kovinkaa ihmeellinen, enemmänkin syy kertoa erilaisista ihmisistä ja heidän näkemyksistään. Tässä onkin kirjan vahvuus. Henkilöiden persoonat ja rikkaat ajatusmaailmat sekä aikalaiskuva jossa korostuu nihkeys neuvostoliittoa kohtaan sekä sen epäkohdat. Jokaisesta hahmosta löytyy jotain syvempää ja kirja kannustaakin olemaan omanlaisensa vaikka siitä koituisikin haittaa. Kirjassa kuvataan myös hyvin erilaisten ryhmien ajatusmaailmat. Erityisesti pidin vankien kummallisesta "kunnia-järjestelmästä". Vaikka sääntöjä ei olekaan, niin anarkiaa ei synny sillä jokainen luottaa toiseensa kun ei oikeastaan ole muita kehen luottaa. Ja jos joku rikkoo jotakin vastaan, niin painutaan joukolla rankaisemaan. Silti tuntuu kummalliselta että tälläinen alkeellinen järjestelmä on parempi kuin leieien säännöt ja lait, sillä jos voi itse valvoa itseään niin kuin vanginvartijat leireillä, niin kaikki on huonosti. Ei siis mikään ihme että rikollisten keskuudessa säännöt kulkevat kunnian mukaan, eikä lakien. Lakeja on helpompi rikkoa kuin menettää kunniansa.

Sirola on hahmojen lisäksi onnistunut myös tunnelman luomisessa ja tapahtumien kuvailussa. Vaikka kirja onkin pitkä ja tarina verkkainen ei tylsisty hetkenäkään. Kirjassa myös kuvaillaan antaumuksella, mutta se ei silti mene jaaritteluksi. Henkilöiden repliikit on hyvin luotu mutta joissakin kohdin ärsyttää kun kirjassa puhutaan viron ja suomen sekoitusta.

- Noh, Rein sanoi. - Sööme vai ainult joome?
Liukkonen oli ottanut taskunauriinsa esille ja vilkuili sitä levottomasti. Se oli vanha ja painava kello.
- Kana siin on hea, Rein sanoi. -Pihvi on pieni ja sitke. Karttulit on hoonot. Soovitaan kana ja salaatit.


Vaikka kirjan hahmot ovatkin kaikki hyvin luotuja loistaa silti kaikkien joukosta Ants Semper. Ants on omalaatuinen, vapaudenkaipuinen trubaduuri ja taolainenkin vielä. Antsin menneisyys kaivelee häntä, ja niiden sattumuksien takia joutuu kyhjöttämään virossa. Myös omaehtoisen elämän tavoittelu ei sovi kommunistiseen ajatustapaan, jossa jokaisen pitäsi tehdä töitä eikä muusikoita tarvita mihinkään. Ants oman tiensä kulkia ja vaikka elämä potkin häntä kasvoille vankileirillä ja "mielisairaalassa" pitää hän oman kantansa. Kirjan parhaita osia ovatkin Antsin kirjeet äidilleen joissa hän kertoo vankileirin ja myöhemmin mielisairaalan tapahtumista. Etenkin mielisairaalan kirjeet ovat tuskaisia lukea, kun selvästi huomaa että henkilön psyyke on lähes murrettu.

Kahdessa ensimmäisessä lapussa oli vai lakoniset sanat: "voin hyvin", aivain kuin hän olisi halunnut vakuuttaa meille että mitään hätää ollut. 
Kolmannessa luki: Muistan zeniläisen mietelmän: Have a fearless attitude of a hero and the loving heart of a child
Neljännessä oli teksti: Sanovat että äiti pani minut tänne. Miten voisin uskoa?
Viimeisessä luki: Karsserissa on veden pohjalla kuu.

Neljäs Pysähdys - Roolipelaamista

Päätin jo etukäteen että tekisin arvostelun jostakin pelistä. Ja mikä sopisikaan aiheeseeni paremmin kuin roolipeli. Nuo eeppiset tarinat jossa voi luoda haluamansa laisen hahmon ja elää suurta tarinaa hänen kauttaan sekä eläytyä tämän sisimpään olemukseen. Samaistua hänen valintoihinsa ja kulkea hänen valitsemaansa tietä. Hyvää peliä etsiessäni törmäsin lopulta ikivanhaan (julkaistu vuonna 1998) Pc-peliin joka sattui olemaan alennuksessa. Kun joulun jälkeen aloitin pelaamaan ja kun lopulta läpäisin pelin puolentoista viikon intensiivisen pelaamisen jälkeen, niin voisin sanoa että kyseinen peli oli paras roolipeli jota olen ikinä pelannut.

Baldur's Gate:n kertoo orvosta, jonka viisas maagi Gorion on adoptoinut. Eräänä päivänä Gorion ilmoittaa että on aika lähteä kiireesti matkaalle, salaten kuitenkin kaikki yksityiskohdat.  Tästä alkaakin suuri seikkailu, synkkä, täynnä epätietoutta ja kysymyksiä. Tuntuu kun jokainen tietäisi sinusta enemmän kuin sinä itse. Se myös kuitenkin tarina sankaruudesta ja kohtalosta. Tälläinen on Bioware:n kehuttu roolipeli, jonka sanotaan pelastaneen aikanaan videopelien roolipeli-genren.

Baldur's Gate pohjautuu Dungeons & Dragons lisenssiin. Tämä tieto voi  karkottaa kasuaalimmat pelaajat, joiden mieleen on iskustunut kuva nörteistä jotka heittelevät loputtomiin noppia, käyden läpi ikuisuuden kestäviä vuoropohjaisia taisteluita. Sarjan tunteville se taas lupaa tuttua universumia ja vahvaa tarinaa. Mutta ei huolta Baldur's Gate on tuonut Dungeons & Dragons:n täydellisesti tietokoneelle. Kaikki hyvin suunnitellut elementit ovat tallella, kuten monipuolinen hahmonluonti. Valittavana  8 erilaista perushahmoluokkaa kuten klassiset soturi ja druidi. Sen lisäksi on 8 erilaisiin taikoihin erikoistunutta maagia, sekä joukko yhdistelmäluokkia. Hahmoa ei ole myöskään rajoitettu rotuun, vaan niitäkin löytyy erilaisia. Pelissa hahmolle on valittavina muutamia erilaisia potretteja ja ääniä, mutta jos intoa riittää hahmolle voi luoda oman äänen ja muotokuvan.

 Ehkä kuitenkin suurin uudistus mikä peliin on tehty on dynaaminen taistelusysteemi. Vanhat taistelumekaanikat ovat tallella, mutta peli ei pysäytä itseään vuorojen välissä vaan taistelu kulkee sujuvasti. Hahmoja voi liikuttaa ja heidän toimintoaan vaihtaa sulavasti. Pelissä ajan voi myös pysäyttää milloin haluaa harkitakseen toimintojaan ja käskyttääkseen hahmojaan tarkemmin. Tämä on tärkeää, sillä turhan usein taistelut tuppaavat olemaan joko liian helppoja tai liian vaikeita. Etenkin pelin loppupäässä taktiikoita on syytä harkita tarkemmin ja erilaisia taikoja käyttää harkitummin kun vastapuolen maagit noituvat joukkosi toimintakyvyttömiksi hetkessä. Mutta onneksi pelissä voi tallentaa aina kun haluaa ja kannattaakin opetella tallentamaan joka välissä niin ei tarvitse yhden virheen takia pelata tuntia uudestaan.

Baldur's Gate pitää huolen pelaajistaan.

Peli on tarkoitettu pelattavaksi tiimipohjaisena. Peliä voi pelata internetin välityksellä maksimissaan kuuden pelaajan kesken, joka onkin hyvä juttu Dungeons & Dragons faneille. Yksinpeliin on luotu myös joukko hahmoja jotka liittyvät joukkoosi ja auttavat sinua taisteluissa ja muissa asioissa. Näitä hahmoja on yli kaksikymmentä ja jokaisella on mitä erilaisimpia motiiveja liittyä joukkoosi. Valitettaasti ryhmäkoko on rajoitettu kuuteen henkilöön joten aina välillä tulee tilanteita joissa pitää valita tarkasti kenet haluaa pitää mukanaan. Ja voi sitä tuskaa kun tärkeä hahmo jostain syystä menetetään lopullisesti. Kaikilla hahmoilla on myös omia sivutehtäviään, jotka valoitavat hieman heidän persooniaan, mutta valitettavasti ne tuppaavat jäämää hieman tyhjiksi. Kyllä poikkeusiakin löytyy kuten jokaisen peliä pelanneen rakastama Minsc, hieman yksinkertainen soturi joka kantaa mukanaa Boo nimistä hamsteria, jonka Minsc uskoo olevan miniatyyri jättiläisavaruushamsteri. Minsc:illä on vannoutunut hyvän puolella taistelia ja hänen ajatusmaailmansa voidaan tiivistää hänen omiin huudahduksiinsa, kuten "Jump on my sword while you can evil... I won't be as gentle!" ja "Butt-kicking! For goodness!". 


Jokaisella hahmolla on omanlaisensa moraali käsitykset jotka voivat aiheuttaa ongelmia omiesi ja muiden tiimiläistesi kanssa, kun jostain kumman syystä hyvän tahtoinen soturi ei pidä viattomien murhaamisesta.  Omaa hahmoa luodessa valitaan hahmollle oma moraalinen suunta. Tämä valitaan nelikenttä taulukolla jossa vastakkain ovat "lainkuuliainen" ja "kaoottinen" sekä "hyvä" ja "paha" ja keskelle jää tietysti "neutraali". Valinnat vaikuttavat muiden suhtautumiseen sinua kohtaan, mutta enimmäkseen se valitaan mielessä pitäen minkälaista hahmoa haluaa roolipelata. Itse pelasin säännöistä välinpitämätöntä, mutta kuitenkin hyväntahtoista varasta, jolla on kuitenkin yksi heikkous. Hän ei voi malttaa varastamasta muiden omaisuutta kun silmä välttää. Moraaliset valinnat ovat myös tärkeissä osassa pelimaailman muiden hahmojen kanssa käydyissä keskusteluissa. Valitettavasti turhan usein päätöset ovat turhan mustavalkoisia, kun keskustelussa vastausvaihtoehdot liikkuvat välillä "Suuri hyväntekiä", "jahkailija" ja "mielipuolinen murhaaja". Mutta hyviäkin hetkiä on, kuten kerran törmäsin rohtokauppiaaseen jonka kauppaan ryntäsi erittäin kiivas maagi. Maagi väitti naista noidaksi, jonka nainen tietysti kielsi. Sitten vain miettimään kumpi onkaan. Onko nainen turhanpäiten viharikoksen kohteena vai onko hän oikeasti ilkeä noita? Tämmöiset harmaammat tilanteet ovat pelin parasta antia.

Swordcoast:issa riittä tutkimista.

Baldur's Gate:n pelimaailma on suuri ja monipuolinen, täynnä mitä erilaisempia maisemia ja henkilöitä. Iso osa peliä onkin seikkaileminen ympäri Sword Coast:ia, aluetta, mihin peli sijoittuu. Kun saavut jonkun alueen reunaan, avautuu sieltä usein reitti uudelle alueelle jossa on taas paljon uutta tehtävää. Sisältöä pelissä on valtavasti. Jokaisesta paikasta löytyy mielenkiintoisia tehtäviä tai kohtaamisia. Alueiden välissä siirtymisessä kuluu pelin sisäistä aikaa, mikä on välillä ärsyttävää kun hieman pitempien matkojen jälkeen täytyy heti levätä, kun sankarisi ovatkin väsyneitä. Matkustamiseen liittyy myös eräs toinenkin sudenkuoppa nimittäin satunnaistaistelut  jotka lisääntyvät etenkin pelin loppuvaiheilla. Mikä onkaan ärsyttävämpää, kun on raahautumassa parantamaan haavojaan, niin yhtäkkiä joukkosi kimppuun höykkää hämähäkkejä, jotka myrkyttävät viimeisetkin terveenä olevat henkilöt. Toinenkin pieni ongelma, joka tulee mieleen on päiväkirja, johon peli kerää tietoja. Päiväkirja on "autenttinen" eli kaikki merkinnät ovat kronologisessa järjestyksessä, joten aina välillä törmää turhiin sivuhuomautksiin kuinka ei saa ikinä liittyä armeijaan etsiessään tärkeää tehtävää. Mutta eivät tälläisetkään "ominaisuudet" pilaa peli iloa.

Vaikka pelillisesti Baldur's Gate on vieläkin mahtava näkyy pelin ikä etenkin graafiikoissa. Ne eivät ole enää kovinkaan hyvät, mutta ainakin kaikesta saa hyvin selvää ja ne eivät satu silmään. Enimmäkseen grafiikka näyttää vanhahtaneelta siksi, että kaikki on aika pikselöitynyttä ei suinkaan siitä syystä että niihin ei olisi panostettu. Päinvastoin, pelin tekstuurit ovat hyviä ja monipuolisia, samoja kuvia ei ole kierrätetty joka paikassa. Hahmot ja erilaiset esineet sekä taiat on hyvin mallinnettu. Grafiikat olivat hyviä aikanaan, nykypäivän standardeille eivät. Toisin kuin graafikka, musiikki ei vanhene koskaan. Vaikka pelissä ei olekaan turhan paljon musiikkia mutta jokainen kappale on sopii kohtaansa ja korostaa tunnelmaa.

Roolipelien iso-isä, joka silti vieläkin päihittää useimmat uudet roolipelit. En kadu sitä, että vietin tämän pelin parissa lähes koko joululomani.
9½/10

Lopuksi vielä pelin alkuvideo joka antaakin jo hyvää esimakua pelin tunnelmalle.
(Pahoittelen kuvanlaatua)

Edit: Jatko-osa on vieläkin parempi, mutta siitä ei puhuta nyt.